maanantai 29. elokuuta 2016

Se hetki kun elämä pysähtyy

Mä olen jokusen kerran ehkä tännekin kirjoittanut joskus mun omista vanhemmista, jokunen viikko sitten kuulin jotakin mikä teki sen taas, repi maton mun jalkojen alta, vei toimintakyvyn, musersi ja nosti pintaan ikävän ja ehkä pienen vihan niitä ihmisiä kohtaan keiden piti olla meidän kaikista suurin tuki ja turva. 

Oon joutunut siihen pisteeseen että pakko käsitellä uudelleen niitä asioita joiden käsittelyn olen luullut vuoskaudet sitten päätynyt päätökseen, käsitelty. Mä huomaan että tässä vuosien mittaan olen kasvanut, vähän varovasti taputtelen itseäni olalle että hyvin tehty, mä osaan nykyisin käsitellä tunteet ja ajatukset keskustelemalla mun rakkaiden kanssa, sen sijaan että
sulkisin sisääni vaan huomatakseni kohta että olen itseni kanssa kusessa kun pato murtuu. 

Mä en vielä halua julkisesti näitä asioita jakaa muutaku näin inhottavan epämääräisesti, ehkä joskus kun taas tämä asia on uudelleen käsitelty, ehkä joskus kun saan vanhat arvet hoidettua kuntoon, mutta se miksi mä halusin tän kirjoittaa, meillä oli kesällä synttäreitä, lasten kuvailuja, lomaa ja mitä kaikkea mistä olisin halunnut kirjoittaa, mutta tän henkisen järkytyksen myötä en ole saanut sanoja tuotettua, eli luultavasti näitä em päivityksiä tulee sitten ryppäissä myöhemmin. 

Lapset on kyllä hassuja ! Me ei ihan hirveästi olla mun vanhemmista puhuttu venlalle, en edes oikeasti osaa sanoa että miksi, nyt näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ihan yllättäen ruvennut Venlalta tulemaan kysymyksiä äitin isistä ja toisesta papasta, liekö taas ollut pienet korvat paikalla kun miehelle purkanut ja ipanaa siten alkanut kiinnostaa että kuka tää tällainen on. Nyt hienosti kuvista jo osaa muistaa että kerrottu olevan toinen mummi ja toinen pappa, jotka ovat jo enkeleitä. ❤️

Että onkin ikävä !!


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Note to self

Älä käytä puhelinta vihaisena

 

Ei oo oikeasti hyvä idea 

 

Ei, vaikka se koskaan ennen ei kokenutkaan lentoa seinään. 

Se ei halua sitä ensimmäistä lento kertaa kokea. 

Ei kannata !

Onneksi, onneksi, onneksi löytyi lähipiiristä ihmisiä jotka vinkkasivat huoltoliikkeen sen sijaan että olisi uusi pitänyt lähteä ostamaan. Huh, onneksi tuli maanantai, oli viikonloppu melko pitkä kun ei tuosta näytöstä juuri saanut selvää, mut nyt taas ehjä. Ja lupaan et ei enää lentele, sama se kuinka suuttuu, ei, ei todella ollut sen arvoista.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Loma

Ekaa kertaa moneen vuoteen miehellä kesäloma, olikohan noin 4v sitten viimeksi ja silloinkin oltiin eri aikaan, miehellä loppui kun mulla alkoi, isyyslomia tähän mun mielestä ei voi laskea vaikka kesälle molemmat sattuneet sopivasti, mutta silloin itselläni liikkuminen ollut hieman rajallista ja toki siinä on se sellainen pienenpieni käärö ollut tutustumassa tähän maailmaan ja me tutustumassa häneen ja uuteen elämäntilanteeseen.

No nyt siis 2 viikkoa lomailua ja pakko saada sanoa ääneen, mä oon jo aivan pihalla ! Siis että miten mukamas normi arkiaskareet, lapset jne hoituu yhdessä, en mä osaa delegoida kun tottunut että minä pyöritän sen arjen kun mies on töissä ja viikonloput on viikonloppuja, eikä mies tietenkään vielä ihan perillä ole siitä mihin aikaan tässä huushollissa tapahtuu mitäkin, kun tosiaan arkipäivät on töissä ja viikonloput menee yleensä ilman kelloa. 


Pakko sanoo sitäkin, mulla on tylsää. Miten sattuikaan että ne kauniit aurinkoiset ilmat päättyi just kun mies jäi lomille, miten se meneekin aina näin ? Mä jumahdin johonkin välimaastoon sen faktan suhteen että nyt on hyvä lepäillä kun molemmat kerta ollaan kotona, ottaa rennosti, mutta siltikin joku hinku vetäisi jonnekin, tekemään jotakin muuta kuin vaan olemista. Ei oo helppoo. Muistan kyllä samalla että oon aina ollut tämmöinen, muksunakin kesälomat ekat muutama päivä oli kivaa kun ei ollut mikään pakko herätä herätyskelloon ja sai vaan olla, mutta sit iski turhautuminen että mitä mä sitten teen. Mökkimaisemat, tai ehkä oikeammin elely missä tahansa Helsingin ulkopuolella onkin aina ollut sit asia erikseen, siellä osaa heittäytyä toimettomaksi ilman että turhautuu tylsyyteen. 

Pitäisi vaan tosissaan ottaa itteensä niskasta ja opetella pysähtymään välillä. 

torstai 30. kesäkuuta 2016

Kun iskee "pakko saada"-ihastus !

Ah mä en uskalla pysähtyä edes ajattelee kuinka monesti etenkin lasten synnyttyä milloin mistäkin on iskenyt se semmoinen pakko saada että hypin ympäri ämpäri eestaas tonkien joka kiven alta ja nurkasta, myönnettäköön, lettilegsut ja gugguu pipot on ollut se semmoinen missä meinannut toivottomuus vallata, mutta loppupeleissä oon kuitenkin aina tähän asti löytänyt etsimäni ennenkuin ehtinyt luovuttaa.

Mun viimeisin "pakko saada"-ihastus saapui tänään ❤️


Mistähän seuraavaksi hukkaantuisi :D

torstai 23. kesäkuuta 2016

Menkkahirviön karkoituskakku


Mikähän päivä se nyt olikaan kun olo oli niiiiin pyllyyn ammuttu karhu että teki somessakin mieli jokatoiselle "vastaantulijalle" sanoa että vai niin jaahas, ketähän kiinnostaisi. Olin hetken vähän hämilläni että mistä moinen mörköpäivä kunnes tajusin katsella ja laskeskella kalenteria, just joo ja jaahas, niin se näköjään vaan näin vuosi Vienan syntymästä valtaa mörkö mielen joka kk. No ei auta, makeanhimo iski hirmuinen ja kaivelin mitä kaapista löytyy. 

Löytyi omenaa, kanelia, voita, vehnäjauhoja, leivinjauhetta, kanelia, sokeria ja vaniljasokeria. Niistä loihdin niin täydellisen hirviön karkoitus kakun aka omenakinuskipiirakan että tänään päiväkahveille nostin uunista tämän viikon kolmannen karkoituskakun 😅

Ah miten helppoa ! Omenat vaan nakuiksi ja viipaleiksi ( tän päiväiseen pilkoin 4 omenaa ), irtopohjavuokaan kanelisokeri seoksen päälle odottamaan kinuskia ( reilu nokare voita, maitoa pienen kattilan pohja peittoon, sokerivuori perään ja sulatellaan ja keitellään kunnes rakenne muuttuu paksuksi ja väri kultaiseksi, huolellisesti sekoitellen tietty ), ja kinuskin päälle pohja ( 50g sulaa voita, reilu 2dl sokeria, 2tl vaniljasokeria, 2tl leivinjauhetta ja n 2,5dl maitoa, sekoitellaan huolellisesti kaikki keskenään ), ja eikun  175 asteiseen uuniin kunnes kakun pohja on kullanruskea ( ~40min ? ), josta kumotaan tarjoiluastialle odottelee että kinuski jäähtyy ettei suu pala. 


 Tämänpäiväisestä ei kovin kaunis tullut, tein epähuomiossa kinuskia vähän enenpi mitä oli tarkoitus, mutta voi että miten hyvältä voi maistua !

 Se ensimmäinen oli ylivoimaisesti kauniinpi, mutta toistaiseksi paras on tuo tämänpäiväinen super kinuskinen 😋

Yks menkkahirviö veti tuota ekaa kakkua tyttöjen päikkäriaikana ensin pienen palan, sit vähän isomman palan ja sit vielä kolmas kerta toden sanoo - palan, ja hirviö oli kukistettu 👌

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kuka puhaltaa nyt, kuka puhaltaa nyt, kuka puhaltaa nyt ?

Meidän ihanassa pallero-ryhmässä fabossa oli puhetta bloggaamisesta kun tajusin taas että ollut ikävä bloggaamista, ja kuinka se vaan jäi jotenkin elämästä pois. Muistan silloi viime talvena miettineeni että pitäisikö vaan koko blogi poistaa kun ei tunnu löytyvän inspiraatiota tai voimia päivitellä, mutta jäin sit kuitenkin odottelee tuleeko inspiraatio vielä takaisin kunnes vähän unohdin koko blogin ja nyt vasta muistin.

Nyt ainakin tällaisena tavallisena aurinkoisena keskiviikko aamuna olisi tavoitettavissa se hukkunut inspiraatio, ja se mitä oon monet vuodet tehnyt, purkanut hyviä ja huonoja fiiliksiä kirjoittamalla, voisi olla taas tämänhetkiseen tilanteeseen sopiva.

Meillä lähti tämä vuosi käyntiin niin rankasti etten ikinä olisi voinut kuvitella, ja tuntuu ettei "vanhaan hyvään" ole paluuta, vaan kuten aina näissä tilanteissa, on vaan puskettava eteenpäin ja selvittävä itse sinne asti kunnes oma aika koittaa.

Tilannehan on nyt siis se että tytöillä on vain yksi isovanhempi enää, ja se hajottaa ja kovaa. Siihen ei yhtään auta se miten ison aukon, ikävän ja surun vielä näin lähes puoli vuotta myöhemmin appiukko jätti, kuten ei sekään kuinka valtaosalle etenkin somessa tuntuu appivanhemmat, pahimmillaan myös omat vanhemmat olevan täysiä suseja, can't help, mutta aina tekisi mieli suunsa avata että ainakin he ovat elossa. 

Pakko vaan jatkaa eteenpäin

Monet kerrat huomaan miettiväni kuinka tekisi mieli erakoitua, minä joka pääsääntöisen positiivinen ja hyväksyvä, huomaan ajattelevani tosi useasti että vai niin, ketä kiinnostaa. Joku negatiivisuus minussa nostamassa kai rumaa päätään ?

Onneksi on nuo tytöt, vaikka kaikki muu vietäis, olisi nuo aarteet silti maailman isoin syy taapertaa vaan eteenpäin, sinne tulevaisuuteen kunnes toivottavasti kaikki taas hyvin.

Tällaisia keskiviikon ajatuksia nyt, kuuluu meille paljon muutakin mutta pakko jättää vähän tavaraa toiselle päivälle, toiselle postaukselle siinä toivossa ettei inspis ihan pian taas luhistuis, ja pakko mainita vielä, vähän negasävyinen nyt tästäkin tuli mutta kyllä meille välillä ihan hyvääkin kuuluu ! :)