torstai 23. lokakuuta 2014

Minkä kokoisia talvi/ulkovaatteita meillä käytetään ?

Ootteko huomannut lähes jokaisella taapero/vauvapalstalla kun alkaa pohdintoja olee että minkä kokoinen puku minkäkin kokoiselle lapselle on hyvä ?

Mä olen ! Ja joka kerta kun niihin keskusteluihin alan itse vastaa, joudun itse kaivelee et apua minkä kokoinen nyt mikäkin vaate oli ! 

Myös lastenvaatteissa pätee mallin / valmistajan mukaan vaihtelee koot/istuvuus ! Tän mä oon huomannut ainakin meillä

Venla oli 1v neuvolassa 3kk sitten 75,5cm/9550g, melko kapea tuo tyttö on, ja lyhyet jalat ( sanoisi tää mamma ainakin )

Sisävaatteissa meillä käytössä 74-86 kokoisia vaatteita, eli vaihtelee ihan hurjan paljon ( jokunen 68 body on itseasiassa vielä ihan hyviä ! ) just tosiaan mallin/materiaalin/valmistajan mukaan että missä vaiheessa just tietty vaate ( eikä tietty koko ) jää pieneksi ja mikä kokolapun mukaan olisi reilu, mutta onkin päällä hyvä !

Sama pätee ulkovaatteissa !

Me saatiin reilu vuosi sitten Venlalle ihana kettu-setti, takki ja toppahousut. Kokoa 62cm. Ihan huvikseen koetin neidin päälle eräänä kauppareissuna, ja sehän istuu vielä päälle oikein hyvin ! Lahkeet ei todellakaan liian lyhyet, hihatkin tulee nätisti hanskojen päälle ja muutenkin oikein käyttökelpoinen vielä, vaikka 62 kokoista vaatetta muuten meillä ei ole käytetty enää aikoihin ! ( kuvaa ei valitettavasti nyt ole, saattaa löytyä sama setti aikaisemmista merkinnöistä viime talvelta ! )

Vk-puku 68cm, oikein hyvin ajoi tämän syksyn asiansa ! 

Kun sit taas jumppis joka toiminut kuivilla syksysäillä ennen kylmiä viimoja ( alle mahtuu hyvin sukkahousut / legginssit ja pitkähihainen ), kokoa 80cm, lahkeissa ja hihoissa hieman kasvuvaraa. 

Talvivarusteista

Tällä hetkellä käytössä oleva kakkospuku, kappahl 80cm, kasvuvaraa löytyy että menee varmasti vielä myöhemminkin ( ja alle mahtuu lämmikettä ), mutta ei kuitenkaan jätti-iso että häiritsisi touhuja !

Kun myöhemmälle talvelle jemmassa t2h-puku 80cm joka myöskin vielä reilu mutta luultavasti alkukeväästä viimeistään passeli. Ja hyvin mahtuu lämmikettä alle sitten kun tarve on, mutta ei myöskään ihan täysin neiti pukuun huku. 


Mun mielestä liiaksi ei voi korostaa vaatteiden ( varsinkin ulko ) sovitusta ennen ostoa ( t2h haalari ja jumppis on ainoat joita ei ennen ostoa ole sovitettu, mutta sen sijaan niistä on niin hyvät cm mitta tiedot / vertaustiedot saatu että lähes sama kuin sovittaisi ).

Pikku vinkki vielä, kaikki taaperot eivät ole saman kokoisia / mallisia joten esimerkiksi meille kun käy vielä 68cm vk-puku ja 80cm jumppis, saattaa joku toinen vuosikas pärjätä isommalla / pienemmällä paremmin. ( ei mua yhtään ärsytä minkä IKÄISELLE minkä kokoinen puku - kysymykset :D )

Musta on ihanaa kun on päästy ottaa talvitamineita käyttöön :)) neidistä vissiin jännä pukea päälle kun puetaankin ihan eri vaatetta ulos kun vielä kk sit ! Vielä kun iänikuisen kenkätappelun saisi selvitettyä :) ( Venla kulkisi kumisaappaissa ( paapaa ! ) aina jos saisi itse valita. Mitkä tahansa muut kengät ( kuomien tarvetta odotellessa ! ) aiheuttaa " ei, ei, ei, paapaa, paapaa "-valituksen )

Onko teillä lapsilla jotain lempparivaatetta/asustetta/kenkiä ?






lauantai 18. lokakuuta 2014

" kiitti "



 " opetettiin " Venla kiittämään jo hieman alle vuoden ikäisestä kun jotain saa / on ruokapöydässä valmis ( kiis ! ) . Kiitos tuli siis tutuksi, ja sitä käytetään poikkeuksetta ainakin ruokailun yhteydessä ihan aina. Joskus leikkiessä saattaa jäädä huomiotta että kiitos jäi väliin, mutta turha sitä enää siinä vaiheessa tenttaa.

Mun arkikielessä kiitos on pääosin aina kiitos, varsinkin Venlalle puhuessa ( samoin kun anteeksi on anteeksi, ei sori tms ! ) joten ihmettelinkin mistä jokunen päivä sitten ilmestyi " kiitti ", rupesin siis omaa puhettani asettamaan hieman suurennuslasin alle.

Sain tarkkailla tovin, ennen kuin jouduin toteamaan että kyllä se " kiitti " on omassa puhetavassa jossain nurkan takana käytössä toisinaan kuitenkin ! Lähinnä miestä kiittäessä vaikka arkiaskareiden lomassa tms, mutta että kyllä sitä hieman tulee käytettyä !

Onhan se helppo pienen ihmisen suuhun kaikkien " titititi ", "tittidii" jne leikkien jälkeen, ja somaltahan se kuulostaa kun toinen niin tosissaan kasaa äitin syliin leluja jokaisesta lelusta erikseen sanoen " kiitti " joka äitin täytyy sit toistaa.

Tästä mulla tuli mieleen kun ennen Venlaa mietin että kuinka helposti jää "väärät" sanat käyttöön niin että lapsi tottuu siihen että pallo on paa kun äiti/isä niin sanoo.

Ei ainakaan meillä ole jumiutunut mitään niin kovasti :) onhan Venlalla omat nimet eri asioille, toiset tulee oikein ja toiset vähän vauvakielellä niin että minä ymmärrän kun tiedän mitä Venla sanoo, mutta itse olen kuitenkin osannut pitää linjan etten ala " lässyttää " vaikka joskus sitä vähän pelkäsinkin että kun koko ajan taaperon kanssa niin kuinka helposti se puhe tarttuu :D


sunnuntai 12. lokakuuta 2014



Ollut tässä hieman muuta ajateltavaa, ni jäänyt vähän bloggaaminen. Pahoittelen ja koetan parantaa tapani :) 

Viimeisimmän merkinnän jälkeen me ollaan käyty Venlan isovanhemmilla leikkimässä...

... Samanlaisissa kengissä tepsuteltu mm

Kahvittelemaan pikkuystävien kanssa..

Ja ulkona ihanan syksyisessä maastossa <3 !



Venlasta on yllättäen tullut ihan isin tyttö tässä parin viikon sisään ! Arkipäivisin kun neiti herää päikkäreiltä, on ensimmäinen kommentti " ihi ! ", surkeaa toistaa aina uudelleen toiselle että isi on töissä ja tulee sitten myöhemmin. 

Mutta se riemu kun isi tulee vihdoin töistä kotiin !!<3 ja nyt viikonloppu kun neiti ei malta edes päikkäreille kun pitää isin lähellä saada olla... Pelkää vissii että isi lähtee jos hetkeksikin silmät ummistaa :(

Suloista katsottavaa tuo kyllä on kun pieni ihminen niin täydestä sydämestä suukottaa, paijaa ja halii isiä <3




torstai 2. lokakuuta 2014

Äiti shoppaa !

En enää muista edes mones osa ! :D

Ja unohdin osan kuvata sit kumminkin.

Pilvipyllyt :D

Ja vanhat tennarit jäi pieneksi ni pitihän neitosen uudet saada !

Lisäksi tänään kolahti luukusta vähä mekkoa ja leggareita ja yrmyhaaremit <3

Ja äipälle vaatetta kanssakin. Ehkä mä niistä kerron joskus :)