keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Itsestäänselvyyksistä

Mä oon aina ollut sellainen ihminen joka helposti pitää toisia asioita itsestäänselvyytenä. Toki yhä edelleen on todella paljon itselle itsestäänselvyyksiä ( kuten millä tavoin työssä ohjaaja ylipäätään on läsnä, tai miten ylipäätään aikuisen ihmisen olettaisi toimivan missä tahansa ja niin edelleen ), mutta on yksi asia jonka vasta näin 30 vuotiaana ihan omalla kokemuksella oppinut.

Aloitetaan ihan alusta, ihan lapsuudesta, olin jotakuinkin 2-3v kun sain ensimmäiset silmälasini, sekin karsastuksen hoitoon leikkauksen tueksi, ei sinällään näkemisen vuoksi. Näkö mulla on aina ollut hyvä, nuoruudessa jopa keskivertoa parempi. Täysi-ikäisyyden paikkeilla - pari kymppisenä sitä monesti mietti kun monet silmälasiliikkeet tarjoavat usein ilmaisia näöntarkastuksia, että pitäisikö sitä ihan huvikseen käydä... HUVIKSEEN... toteamassa että näkö on edelleen hyvä. Pidin hyvää näköä itsestäänselvyytenä, joten en sit kuitenlaan koskaan saanut aikaiseksi varattua aikaa.

Kuopusta odottaessa huomasin että lukeminen, joka on aina ollut mun intohimo, on jäänyt tosi paljon vähemmälle, mutta koska siinä vaiheessa olin jo pikkutaaperon äiti, ja odotin toista pienokaista - olin siis hurjan väsynyt koko ajan, pistin väsymyksen piikkiin että en lue kun en jaksa. Kuopuksen synnyttyä oli energiaa hurjasti ( kyllä, mä olen niitä äitejä jotka voi rehellisesti sanoa olleensa pirteä suurimman osan ajasta lasten vauva-ajan, ja ei, en ole myytti ! ), ja rupesin tuota lukemisen jäämistä miettimään uudelleen - nyt ehkä pitäisi käydä vihdoin se näkö tarkistuttaa... kunhan vaan imetys tulee joskus sitten päätökseen.

Meillä päättyi imetys alkuvuodesta, ja koska koulutehtävien tekeminen on käynyt työlääksi, sain vihdoin ja viimein niskastani otteen - optikolle, NYT, heti seuraava vapaa aika !

En tosiaan enää pidä näköä itsestäänselvyytenä, vaikka mulla onkin aina ollut hyvä näkö, ja on oikeastaan yhä, olisi silti pitänyt aikaisemmin pohtia uudelleen saisiko karsastusta yhä hoidettua siten et ei ainakaan pahenisi.

Optikkokäynti oli vähintään mielenkiintoinen. Näkö itsessään on hyvä, ei, en ikinä ole nähnyt tuplana tai muutenkaan vääristyneesti ( kyllä, tätä multa on kysytty usein, kiusallaan pääosin, mutta uskokaa tai älkää, myös ihan tosissaan ! ), mutta mun ongelma, mun silmien ongelma on se etteivät ne karsastuksen vuoksi osaa tehdä yhteistyötä, toinen on vahvempi kuin toinen, ja teen korjausliikettä heikommalla jatkuvasti- siristelen jotta näkisin terävämmin joka sitten taas rasittaa liiaksi silmiä ja aiheuttaa päänsärkyä ja oravanpyörä on valmis.

Nyt tällä hetkellä rillit on kolmatta päivää päässä, kelatkaa, 3 päivää ilman päänsärkyä, ilman siristelyä, ilman liiallista silmien rasitusta, ja mä jo tunnen että silmien alueen lihakset hengailevat rennommin, vaikka luen, katselen televisiota tai ihan vaan bussista maisemia. Ja hitto vie, mä näen ! Terävästi ! Koko ajan !

Mieletön fiilis ! ❤

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kohta valmis

” Minulla on unelma, jota kohti on viimeinkin aikani tavoitella ”

Se oli niitä harmaita vuosia kun olin juuri muuttanut pakosta kämppiksen luo omasta lapsuuden kodistani, leipomokoulu jäi odottelemaan mun kuntoutumista, vakaasti kuvittelin että saikun jälkeen opettelen uuteen elämään, jossa pärjätä pitää kuitenkin loppuenlopuksi ihan yksin, ja palaan sitten takas koulun penkille kun voimani sen sallivat, nyt vaan siinä välissä pitää jotain hyödyllistä tehdä.

Työkkäristä painostettiin heti saikun päättymisen jälkeen että mitä lähtisin tekemään, kouluun ei ole kannattavaa palata jos on riskinä että en sitten jaksakaan, mutta jotain pitäisi tehdä. Eipä tällainen alle pari kymppinen siinä elämän tilanteessa osannut realistisesti ajatella että mihin riittää voimat, mikä olisi tulevaisuuden kannalta hyödyttävintä, ja mihin sitä edes pääsisi ilman mainittavaa kokemuata puhumattakaan koulutuksesta.

Työkkärin täti sai musta kaivettua että olen vuosia vuosia sitten, ensimmäisen tettini suorittanut ykkös-luokassa avustajan hommissa, ihan kivaahan se oli, ehkä helpoin tie sen ikäiselle löytää tettipaikka kun tiesi että sinne menossa tuttuja myös samalle jaksolle, mutta enpä kyllä ikinä ajatellut että se se olisi !
Monien mutkien kautta kehotti työkkärin täti että ottaisin yhteyttä leikkipuistoon jos pääsisin harjoittelijaksi, harjoittelijaksi siksi että se on helpoin perua jos käykin niin että en jaksakaan vielä, ja koska harjoittelun saa kevyesti aloittaa pienemmällä tuntimäärällä.

Otin ehdotettuun leikkipuistoon yhteyttä, ja loppu on historiaa. Lopulta harjoittelu venyi palkkatuetuksi, uudrlleen harjoitteluksi jotta sai pelailtua lisää aikaa palkkatuettuun, siitä irtosi kesätyötä, sijaisuuksia ja taas uudelleen harjoittelua, löysin oman paikkani ja suru oli suuri kun ei löytynyt enää uusia tapoja jatkaa lisäaikaa. Oppisopimuskoulutuksia oli sillointällöin, tosi harvakseltaan ja sisään siis pääsi pikkuruinen porukka kerrallaan, itsehän en koskaan mahtunut tähän onnekkaiden porukkaan, muita koulutusmuotoja en uskaltanut edes ajatella.

Kunnes nyt kolmekkymppisenä, bongasin aivan vahingossa ilmoituksen opparikoulutuksesta, ajattelin että eipä se ota jos ei annakaan, kokeilenpa huvikseni ! Ja tadaa, ei edes kahta vuorokautta kulunut kunnes kouluttajalta tuli sähköpostiviesti koskien hakemustani että tervetuloa jos löydät työpaikan.

Pari viikkoa näpyttelin hurjasti hakemuksia, valoin luottoa itseeni että mikä tahansa on mahdollista kun itseensä luottaa tarperksi, järjestelin kalenteria työhaastatteluiden kannalta parhaiten toimivaksi, yhdessä paikassa kävin kuulemassa että he ehkä eivät pysty ottaa oppariopiskelijaa, mutta ilmoittavat jos pystyvät sittenkin, toisessa paikassa kävin kuulemassa että voisivat heti kirjoittaa sopimukseni syksyllä alkavaksi, jonka johdosta 3 paikkaan soitin että sori, en nyt tulekaan haastatteluun kun löysin jo paikan.

Nyt koulutusta takana 7kk, ¼ tutkinto-osaa suoritettu, kuten pakolliset hygipassi & ea-koulutus, toisen tutkinnonosan suorittaminen häämöttää jo lähellä edessäpäin, sit alkaa loppu spurtti, 2 viimeistä tutkinnonosaa 2 kuukaudessa.

Almost there 👌❤

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Uusi arki

Niin se syksy taas ennätysvauhdilla tuli, ja melkein jo menikin. Meillä on ihan uutta arkea eletty nyt sitten 4kk, lapset ottanut vastaan jokapäiväisen kokopäivähoidon ihan ookoosti, vaikka tottakai välillä väsyttää aivan kamalasti, ja ikävä on joka päivä aivan hirmuinen molemmin puolin, mutta silti viikot vaan kuluu ja mulla ensimmäinen näyttö ihan melkein jo nurkan takana.

Valehtelisin jos väittäisin etteikö itselleni olisi ollut rankkaa lähteä 4v kotiäitiyden jälkeen töihin oppimaan, voin kertoa että koulutehtävien suhteen on todella saanut käyttää mielikuvitusta että saa tehtyä huolella ja aikataulun puitteissa, kun työpäivinä on kotona melkein vasta lasten nukkumaanmenoaikana ja koulupäivinä ottaa ilon irti siitä että pääsee vähän aikasemmin hakemaan lapset päiväkodista ja ehtii rauhassa jutella ja leikkiä ennen kuin pitää alkaa iltapalahommiin ja valmistautumaan seuraavan päivän hommiin. Kuitenkin tämä 4kk on mennyt ihan hurjan nopeasti, ensimmäisen osan tehtävät on saatu valmiiksi aikataulusta edeltä ja ilman kiirettä ja tenttikysymyksiä selatessa oli mahtava todeta että osaan ihan oikeasti itse pohtia mitä lähteä vastaamaan mihin kysymykseen.

Siinä opiskelun ja työn ohessa kun on kämppä pysynyt suunilleen kuosissa, lapset, mäykky ja puoliso tyytyväisinä, ja kun huomaa sunnuntai-iltana pohtivansa että nyt on hyvä hetki vaihtaa lakanat ja pistää pyykit, ihan vaan koska mun ei just nyt tarvitse tehdä mitään muuta, ja täten seuraava huomiseksi tähdätty to do-lista pyyhkiytyi tyhjäksi, voin kertoa että oppisopimusopiskelijan elämä on aika ihanaa !

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Se ylitsepääsemätön uupumus kun jokaiseen päivään herää valmiiksi väsyneenä

Mikä siinä on, kun tulee äidiksi, suhun pitäISI iskeä semmoinen aina on pakko jaksaa - asenne, jos erehdyt ääneen sanomaan että voimat on lopussa, sun olISI pitänyt osata ennen lasten tekoa ajatella  ja tiedostaa se ettei elämä ole aina helppoa ( OH REALLY !? ) ja silti vaan pitäISI jaksaa puskea eteenpäin vaikka väkisin, koska jos sä heittäydyt laiskaksi ja saamattomaksi vaan siksi että et muka jaksa edes vähän panostaa ja nähdä vaivaa itseesi, lapsiisi, kotiisi, puolisoosi, ehkä myös kotieläimiin joita olet ihan itse päättänyt hankkia, se on niin yksinkertaista että olet huono ja laiska, piste !

Mä oon itsestäni huomannut että en uskalla, en pysty sanoa ääneen että olen tosi väsynyt, etenkään näin kun se väsymys ei ole sitä kuinka paljon ja kuinka hyvin nukun, vaan sitä miten huonot mun henkiset voimat just nyt on, joka päivä mua itkettää ajatuskin siitä miten paljon enemmän pitäISI nähdä vaivaa että koti on nätti, kaapissa ruokaa, lapsilla ollut mukava tapahtumarikas päivä ja siinä samassa on itsestään pitänyt huolen että mieli ja olemus on hyvä, kuten myös sitten puolison tullessa töistä kotiin, että jaksaa häntä myös huomioida, tokihan kaikki tämä tai joku osa näistä tapahtuu panoksesta riippuen päivittäin, mutta se että miten hyväksyttyjä suorituksia, ja se että mistä on tingitty, onko se ruoanlaitto kun on menty sieltä mistä aita on matalin ja nopeutettu ja helpotettu hommaa eineksillä, vai se että jättänyt itsestään huolen pitämisen minimiin ja vetänyt aamulla eiliset vaatteet päälle joista huomaat päikkäriaikaan että nehän olisi illalla pitänyt viedä pesuun, vai sitä että sua hävettää iltasella itsellesi myöntää että tekisi mieli koko perheelle sanoa että nautitaan yhdessä vartin hiljaisuus kun kaikilla on asiaa samaan aikaan toisilleen, eikä itse enää millään löytäisi energiaa avata suuta kertoakseen päivästä sen enempää kuin käyttää enää korviakaan muuta kuin koristeena. 

Jaa että mitä on tapahtunut ?

Samalla kaikki kun ei myöskään yhtään mitään, ihmisen mieli kun ei ole niin yksinkertainen. Kyllä, mä olen siinä samassa ihminen kun olen myös äiti, ja puoliso, ystävä, sisko ja mitä kaikkia titteleitä nyt onkaan, mutta siis minä olen myös minä. Minä olen sellainen ihminen että vaikka yleensä jaksan kaikesta etsiä ja löytää ne positiiviset puolet, ja luonnollisesti keskityn mieluummin niihin kuin negatiivisiin, mutta kuitenkin mun energialla on myös rajansa, mun mieli ei tarvitse erityisiä tapahtumia tmv ollakseen hyvä tai huono, vaikka tietysti kaikki vaikuttaa kaikkeen, tuli siis vaan siitä  mieleen että kun aloin pohtimaan miten ihmiset yleensä kommentoi kun kertoo että on paha mieli tai paha olla, että kuinka monesti vastaus tähän onkaan " mitä on tapahtunut ", jota toki kyllä en voi kieltää itsekään ikinä käyttäneeni, ehkäpä olenkin, mutta joissain tilanteissa se voi ihmistä, ainakin minua masentaa ehkä entisestään kun siihen ei ole suoraa vastausta, sama kun joskus toisinaan " mitä kuuluu "- kysymys !

Miksi mä korostin tuolta joukosta -isi sanat, kuka tietää ? 

Mua itseäni ahdistaa jos itse puhun siihen malliin mitä pitäISI saada aikaiseksi, mitä pitäISI olla, ja muut -ISIt, hitto, miksi muka ? Kuka käskee, komentaa ja pakottaa ? Mä oon aika monesti kertonut ( luetaan siis "itkenyt" ) puolisolleni tuota kuinka joskus joku ruoan laitto, sängystä nouseminen, pukeminen jne ihan perus hommat tuntuu vastenmieliseltä, ylitsepääsemättömältä, aivan liikaa energiaa vievältä, joten kun päivän pakolliset on hoidettu ( ruokaa siis pitÄÄ olla ainakin lapsille joka päivä, ja sängystä nousta ylös yms, ne pitäISI - hommat voi todennäköisesti odottaa joko siihen että ne pitÄÄ tehdä tai siihen että ne haluaa saada tehdyksi ), ni loput mitä jaksaa tehdä, on ylimääräistä. Kuten sanottu, mä olen tosi väsynyt, enkä nyt osaa fiksusti ajatella kirjoittamaani että onko missään tässä oikeastaan edes mitään järkeä. 

Koska mä en halua olla NegatiiviNelli, aion tähän samaan kertoa että kyllä syksyllä on luvassa myöskin kaikkea aika ihanaa, mm lasten päivähoito muuttuu täysipäiväiseksi ja jokapäiväiseksi, tätä lapset odottaa jo kovasti, ja valehtelisin jos en sanois että niin minäkin ! Ja mulla alkaa opiskelut, josta oon ihan täydellisen innoissani, nyt vaan toki ikävää todeta se että mun kesä on mennyt oikeastaan siinä että odotan vaan syksyä kun pääsee vähän eri tavalla vihdoin keskittymään itsekkäästi vain itseensä ja puoliso pääsee tai joutuu tuohon päikkyilyyn vähän eri tavalla myös osallistumaan kun tähän asti minä kotona ollessa olen hoitanut kaiken. 

Nyt viikonloppuna juhlitaan tän mun esikoisen 4v juhlia, joten muutamat "ylimääräiset" pitää-jutut mulla vielä tälle päivälle, ja sit onkin jo viikonloppu ja voi todeta että tämä viikko on hujahtanut ennätysnopeasti vaikka väsymys meinaakin nujertaa !

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

" onko tänään päiväkotipäivä ? "

Niin se alkoi meilläkin, päiväkoti nimittäin.

Rupesin päiväkotipaikkoja hakemaan tytöille syksyllä ihan rehellisesti siitä syystä alkuun että itsellä jaksaminen alkaa olemaan lopussa, se että omille ajatuksille ei ole tilaa tai aikaa, raskas viime vuosi teki siinä kyllä myös osansa, vaikkakin toki sekin painoi kovasti että tiesin tuolle uhmistelijalle tekevän hyvää että pääsee ikätovereiden joukkoon touhuumaan ja luomaan ystävyyssuhteita. Toki, koska puhunut jo kauan että mahdollisimman kauan haluan lasten kanssa olla kotona, etenkin pienemmän kannalta käynyt välillä mielessä harmi että todellako puolitoista vuotiaana päiväkotiin kun olisin halunnut kauan olla kotiäitinä, mutta nyt kun hoitoon on vähän ehditty tutustumaan, tehtiin kyllä oikea päätös.

Ensimmäinen tutustumispäivä jännitti kovasti ihan sen takia kun tuota isompaa jännitti myös kovasti, pelkäsin että koska itkee äitin perään niin että pienemmän ryhmästä täytyy livistää toista lohduttamaan että ei mitään hätää, mutta äiti kun poistui paikalta, paineli neiti touhuihin mukaan, ja päivän puolivälissä kun kävin moikkaa, kehuikin että hänellä on tosi kivaa 😍

Pienemmän ryhmässä olin tosiaan ekan päivän mukana, pienempi oli niin jo menossa muiden perään, ettei äitiä kaivattu lainkaan kuin vasta sitten ulkoleikeissä kun ei tuo neiti siedä lunta ollenkaan :D mutta tosi hienosti meni pienemmälläkin ensimmäinen päivä !

Kaksi kotipäivää välissä, isompi tietty molempina aamuina kysyi että mennäänkö taas päiväkotiin ja harmia havaittavissa kun kerrottiin että ei vielä tänään, ja mikä into voi pienen ihmisen kasvoilla olla torstaiaamuna kun käydään sängystä herättelemässä että lähdetään päiväkotiin että ehditään aamupalalle, valehtelematta alle 5min siitä kun neitiä heräteltiin siihen kun neiti oli päivävaatteet pukenut päälle " joko mennään " :D

Torstai olikin sitten tyttöjen ensimmäinen päikkypäivä ilman äitiä, ja voi että miten hyvin menikään !! Meidän ujopiimä on ehtinyt jo luoda useita ystävyyssuhteita, vähän kuulemma jännittää yhdessä laulaminen, mutta siellä se menee muiden mukana 😍 Kotiin lähtiessä halaa koko ryhmänsä läpi kun sanotaan heipat ❤❤

Ja pienenpi talon pienimpänä valloittaa sydämiä ❤ Hellyyttävää hakea sieltä omalta ruokailupaikalta kotiin kun jo rutiininomaisesti ominpäin lähtee pesee käsiä ja naamaa ja käymään potalla ennen kuin viedään äiti sinne omalle lokerolle hakee ulkovaatteita päälle ❤

Super hienosti siis alkanut, ja äitiä jännitti aivan turhaan ! ❤

Itsellä onkin sitten seuraava askel lähteä hakemaan koulupaikkaa, johon, opiskeluun olisikin motivaatio kovimmillaan ! 👌

maanantai 29. elokuuta 2016

Se hetki kun elämä pysähtyy

Mä olen jokusen kerran ehkä tännekin kirjoittanut joskus mun omista vanhemmista, jokunen viikko sitten kuulin jotakin mikä teki sen taas, repi maton mun jalkojen alta, vei toimintakyvyn, musersi ja nosti pintaan ikävän ja ehkä pienen vihan niitä ihmisiä kohtaan keiden piti olla meidän kaikista suurin tuki ja turva. 

Oon joutunut siihen pisteeseen että pakko käsitellä uudelleen niitä asioita joiden käsittelyn olen luullut vuoskaudet sitten päätynyt päätökseen, käsitelty. Mä huomaan että tässä vuosien mittaan olen kasvanut, vähän varovasti taputtelen itseäni olalle että hyvin tehty, mä osaan nykyisin käsitellä tunteet ja ajatukset keskustelemalla mun rakkaiden kanssa, sen sijaan että
sulkisin sisääni vaan huomatakseni kohta että olen itseni kanssa kusessa kun pato murtuu. 

Mä en vielä halua julkisesti näitä asioita jakaa muutaku näin inhottavan epämääräisesti, ehkä joskus kun taas tämä asia on uudelleen käsitelty, ehkä joskus kun saan vanhat arvet hoidettua kuntoon, mutta se miksi mä halusin tän kirjoittaa, meillä oli kesällä synttäreitä, lasten kuvailuja, lomaa ja mitä kaikkea mistä olisin halunnut kirjoittaa, mutta tän henkisen järkytyksen myötä en ole saanut sanoja tuotettua, eli luultavasti näitä em päivityksiä tulee sitten ryppäissä myöhemmin. 

Lapset on kyllä hassuja ! Me ei ihan hirveästi olla mun vanhemmista puhuttu venlalle, en edes oikeasti osaa sanoa että miksi, nyt näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ihan yllättäen ruvennut Venlalta tulemaan kysymyksiä äitin isistä ja toisesta papasta, liekö taas ollut pienet korvat paikalla kun miehelle purkanut ja ipanaa siten alkanut kiinnostaa että kuka tää tällainen on. Nyt hienosti kuvista jo osaa muistaa että kerrottu olevan toinen mummi ja toinen pappa, jotka ovat jo enkeleitä. ❤️

Että onkin ikävä !!


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Note to self

Älä käytä puhelinta vihaisena

 

Ei oo oikeasti hyvä idea 

 

Ei, vaikka se koskaan ennen ei kokenutkaan lentoa seinään. 

Se ei halua sitä ensimmäistä lento kertaa kokea. 

Ei kannata !

Onneksi, onneksi, onneksi löytyi lähipiiristä ihmisiä jotka vinkkasivat huoltoliikkeen sen sijaan että olisi uusi pitänyt lähteä ostamaan. Huh, onneksi tuli maanantai, oli viikonloppu melko pitkä kun ei tuosta näytöstä juuri saanut selvää, mut nyt taas ehjä. Ja lupaan et ei enää lentele, sama se kuinka suuttuu, ei, ei todella ollut sen arvoista.